Oi, Paloma

sinä ihana lanka! Kevyt,paksu ja pehmeä! Upeista väreistäsi oli vaikea päättää, tähän valikoitui lopulta meleerattu vihreä.
Lisätietoa langasta ja Paloma-malliston ohjeita löytyy  uusimmasta Suuri käsityö-lehdestä (2/12) sivuilta 36-41.

Espalla penkkaripäivänä

Tänään kummipoika oli abiturienttina  kuorma-auton lavalla! Siinä karkkisateessa ja nuorille heilutellessa muistui mieleen Ilpo Tiihosen runo:

Herra Halla ja helle

Kappelissa, kuppilassa
Espan puitten alla,
hellepäivää huokaamassa
kävi herra Halla.

Vaati jotain vaahtoavaa,
ehdottoman jäistä!
Neiti juomalistaa tavaa:
"Käykö joku näistä?"

Kappelissa, kuppilassa
kermavaahdot kauhomassa
jäitä hatun alla
nähtiin herra Halla.

Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee, ja yo-lakki tietenkin, vaikka tänään hytistiinkin!

Tiihonen, Ei-Kaj Plumps. Hyppyjä Helsinkiin .WSOY 1989.

Kalanpelastaja

Kirjan kannessa on ongenkoukku. Tartuin syöttiin ja luin kirjan. Belgialaisen kirjailijan Annelies Verbeken ”Kalanpelastaja” on romaani, jonka päähenkilö on myös kirjailija, Monique Champagne. Kirjan alussa   Monique hyräilee kylpyammeessa: " Uusi päivä, tässä ja nyt ". Koska niin hänen on tehtävä: aloitettava uusi päivä ja uusi elämä. Entinen on pirstaleina, sillä hänen suuri rakkautensa  Thomas on hylännyt. Eikä kaunokirjallisten tekstien kirjoittaminenkaan suju.  Sattumalta Monique näkee televisiossa kaladokumentin, joka saa hänessä aikaan ekologisen herätyksen. Kalojen ja merien suojelusta tulee Moniquelle suorastaan missio:

Ainoa, millä oli merkitystä, oli toteamus: meidän vanhin esi-isämme on kala. Monique oli kytköksissä elävään maailmaan, hänen luunsa ja geeninsä olivat osa sitä, hänessä oli kolmesataaseitsemänkymmentäviisi miljoona vuotta vanhoja rakenteita. Elämä syntyi meressä. Meret olivat tyhjenemässä. Hän pelastaisi kalat. (s. 54)

Monique alkaa lukea kaloja käsitteleviä tieteellisiä kirjoja ja artikkeleita. Fiktiivisten todellisuuksien luominen saa nyt kokonaan jäädä! Tämä uusi, ekologinen tehtävä on paljon tärkeämpi:

Aiemmin hän oli täyttänyt suuren osan olemassaolostaan problematisoimalla kuvitteellisia tilanteita. Hän oli rakentanut paperisia ihmisiä luonnetieteellisille perustuksille ja hautonut rytmillisiä ja tyylillisiä palapelejä. Hänen oli yhä vaikeampi ymmärtää, miksi hän oli niin tehnyt ja mitä se oli maailmalle antanut. Tuntui niin paljon mielekkäämmälle nostaa esiin ongelmia, ravistelevia totuuksia joita varmistamaan saatiin kerta toisensa jälkeen uusia todisteita. Olihan niin käsittämättömän paljon tarpeellisempaa tuoda kalojen tilanne maailman tietoisuuteen kuin kirjoittaa taas kerran yksinäisyydestä ja ikävästä.  (s. 29)

Monique kirjoittaa liikakalastuksesta lehteen runollisen kannanoton, joka huomataan  tiedepiireissäkin. Moniqueta pyydetään esittämään kannanottonsa iktyologien kongresseissa ympäri Eurooppaa. Hänen tehtävänsä on ”tuoda tunteenomaisuutta” akateemisiin tilaisuuksiin, puhua vetoavasti esimerkiksi tonnikalakantojen puolesta. Monique suostuu innoissaan pyyntöön, näin hän luulee pääsevänsä karkuun omaa itseä ja kaaosta sisällänsä.

Ensimmäinen esiintyminen on Tallinnassa. Kun lentokone on Itämeren yllä, Monique katsoo ikkunasta

lähestyvää vettä, jonka tiesi sisältävän suuria määriä PCB:tä ja dioksiineja. Jokin aika sitten hyväksytyn poikkeuslain mukaan Suomen ja Ruotsin markkinoilla sai edelleen myydä Itämeren kalaa, jossa oli enemmän myrkyllisiä aineita kuin muualla sallittiin. Siitä seuraisi vastaisuudessa monta skandinaavista syöpää. (s. 23)

Tallinnan iktyologikongressissa Monique pitää muiden luentojen lomassa oman esityksensä, joka ohjelmaan on merkitty otsikolla: Monique Champagne, Belgium: A literary interlude… Muita luentoja  on muun muassa aiheesta: Tropic transfer of cyanobacterical toxins from zooplankton to planktivores: consequences for pike larvae and mysid shrimps. Selvää on, että Monique tuntee itsensä pian ulkopuoliseksi kongressissa.

Häneen kuitenkin haluaa tutustua piikkihain kiveksiä tutkiva Oscar, joka  ihailee kovasti kirjailijoita, ja haluaa että Monique lukee hänen romaanikäsikirjoituksensa. Myös meribiologi Michaela pyrkii Moniquen seuraan, koska hän uskoo vakaasti, että Monique on Stefanie, kaveri opiskeluajoilta. Monique lähtee leikkiin mukaan ja suostuu Michaelan mieliksi väärään identiteettiin. Onhan hän tottunut luomaan kuvitteellisia todellisuuksia! Näistä sattumanvaraisista ihmisistä tulee kolmikko, joka tapailee toisiaan seuraavissa kongresseissa, kunnes tapahtuu väistämätön.

Kirjan luvut on nimetty maailman merien mukaan: Pohjanmeri, Itämeri, Atlantin valtameri, Välimeri, Mustameri, Barentsinmeri, Japaninmeri, Kaspianmeri. Paitsi luku 5, jonka otsikko on Upotus- kaukaiset meret. Pakeneminen, koheltaminen paikasta ja tilaisuudesta toiseen ja itsensä kieltäminen johtavat Moniquen lopulta kuilun partaalle. Kipeät muistot, tunteet ja tosiasiat nousevat väkisin esiin. Selviääkö Monique tästä kovasta myrskystä vai vaipuuko hän pinnan alle?

 ”Kalanpelastajassa” on   hyvin ajankohtainen aihe. Onhan esimerkiksi tämän talven hyytävyyden Euroopassa todettu johtuvan merijään vähenemisestä Barentsinmerellä ja muualla pohjoisilla merialueilla. Verbeke lähestyy ympäristönsuojelua tavallaan yksilötasolta: voiko yksi ihminen vaikuttaa asioihin ja tehdä osansa merien ja maailman pelastamisessa. Siihen on uskottava, vaikka Moniquenkin valtaa ajoittain epäilys runojen ja kaunokirjallisuuden mahdollisuuksista toimia myös tässä tarkoituksessa. Kirjasta saa huomaamatta myös tietoa meristä, kaloista ja kalojen tutkimuksesta. Tai ainakin se herättää ajattelemaan ja jopa tarkistamaan faktoja. Mikä olikaan Tiktaalik? Entä Ambulocetus?   

”Kalanpelastaja” on mielestäni kummallinen kirja: samanaikaisesti kaikkea. Viihteellinen ja asiapitoinen. Kevyt ja painava. Järkyttävä ja lohduttava. Runollinen ja rempseä. Surullinen ja hauska. Tunnekriisi ja eroprosessin läpikäyminen on rankkaa. Siitä selviäminen on ihmisen pelastumista.

Verbeke, A.: Kalanpelastaja. Avain 2011.

Pakkaspäivän kuuma

keitto tehtiin suppiksista. Sopassa ja sämpylöissä on porkkanaa. Tällä kertaa taikinaan laitettiin melkein puoli purkkia hunajaa, joten sämpylöistä tuli makeita ja pehmeitä. Keitto terästyi calvadoslorauksilla.
Kahvin kanssa syötiin Runebergin kunniaksi leivottuja torttuja.

  

Perjantai-illan kirjavinkki

Kaunis, inspiroiva, ihana kirja.
Vatanen, Sanna: Neulo.Virkkaa.Kirjo. EKOlangasta!WSOY 2012.

Kokkilassa kokataan

Kuhaa ja perunoita salaatin kera

Ylös, ulos ja avaruuteen!

Avaruus on kyllä  kiehtova aihe. Mitä avaruudessa on? Onko muilla planeetoilla elämää, mistä kaikki on saanut alkunsa? Näitä asioita mietitään myös monissa lastenkirjoissa.
Uusimmassa Tatu ja Patu -kuvakirjassa lähdetään avaruusseikkailulle ensiksi ihan vain huvikseen,  ”tarkistamaan onko Saturnuksen renkaissa ilmaa”. Tatu ja Patu ovat rakentaneet avaruusrakettinsa kaupan banaanilaatikoista ja keksittyään siihen sopivan polttoaineen- lakritsin - Tähtienvälinen Seikkailusukkula Bananas eli T.S.S. Bananas on valmiina lähtöön! Raketin tähtipilotteina toimivat A.T. Lantti (=Tatu) ja Styrox Box (=Patu). Mukaan pääsee myös  Apinoidi Ap-1-Na (=pehmoapina).

Tähtipilotti Lantti on innokas päivittelijä ja heti maasta irtautumisen jälkeen saadaankin lukea  ensimmäinen tilannepäivitys: ”Avaruus- tuo iso paikka täynnä tähtiä, galakseja ja meteorologeja… Aloitimme juuri jännittävän ja vaarallisen seikkailun, jota kukaan muu ei ole koskaan ennen seikkaillut – seikkailun joka rohkeasti suuntautuu sinne tänne ympäri Universumia. Tehtävämme : suojella galaktista rauhaa ja tehdä sen kaltaisia muita tärkeitä avaruusjuttuja…”

Varsin pian kuitenkin ilmenee, että suuri seikkailu on todellakin alkamassa, sillä avaruudessa on hätätila! Jokin tuntematon voima liikkuu eri tähtijärjestelmissä ja aiheuttaa suunnatonta tuhoa. Olio sotkee planeettojen kiertoratoja ja anastaa taivaankappaleita. Universumissa riehuva mystinen otus on saatava kuriin, muuten koko Universum tuhoutuu! Tämä vaativa pelastamistehtävä lankeaa tietenkin A.T.Lantille ja Styrox Boxille. Miten siinä käy, onnistuvatko nämä rohkeat ja kekseliäät tähtipilotit tehtävässään?

Kuvakirjan teksti ja kuvitus ovat tiiviisti yhtä. Kuvien runsaat yksityiskohdat ja kielelliset vitsit sekä viittaukset tuttuihin tieteiselokuviin ja -kirjoihin muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kirjassa on mielenkiintoinen aihe, hyvä tarina ja kuvitus, jota voi uppoutua tutkimaan. Todella hauska,  monenikäisiä lukijoita naurattava kuvakirja.

Havukainen & Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu. Otava 2011. Otsikko kuvakirjan takakannesta.

Avaruudessa seikkaillaan myös Timo Parvelan ja Jussi Kaakisen kuvakirjassa

”Taro ja taivaan vallat”. Taro on reipas pikkupoika, joka leikkii paljon mielikuvitusystävänsä, suuren ja vahvan karhun kanssa. Eräänä iltana Taro ja karhu seisovat parvekkeella katselemassa tähtitaivasta. Taro tunnistaa tähtikuvioista Ison karhun ja kysäisee sitten karhulta: ”Mitä luulet, onko avaruusolioita olemassa” Asia jää vaivaamaan karhua. Pihalta löytyy aamulla kummallinen häkkyrä, jonka karhu lopulta tunnistaa avaruusalukseksi. Seuraavana päivänä karhu on kadonnut! Taro arvaa, että se on lähtenyt avaruuteen. Taron mielestä karhu on kyllä vahva, mutta ei kovin viisas, joten se on lähdettävä hakemaan takaisin. Taron raketti on yksinkertaista mallia, mutta lopulta hän onnistuu pääsemään avaruuteen. Lähtölaukaisuna toimii  huudahdus: ” 3,2,1, avaruuden syliin!”.  Mutta mistä sieltä avaruudesta  karhu löytyy ja haluaako se tulla takaisin?

Parvelan ja Kaakisen kuvakirjassa teksti ja kuvat ovat suorastaan riippuvaisia toisistaan. Tarinassa on aukkoja, joita kuvat täydentävät ja selittävät. Kirjassa on aukeama ja kuvia, joista selviää, miten tarina jatkuu, vaikka itse tekstiä ei olekaan luettavissa.Vastavuoroisesti, pelkästään kuvia seuraamalla ei tavoita  tarinan syvällisyyttä. Parvela kirjoittaa hienovireisesti ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Parvela & Kaakinen, Taro ja taivaan vallat. WSOY 2011.

                                          

Hannele Huovin satukirjassa Urpo ja Turpo ovat pehmonalleja, jotka asustelevat lastenhuoneen hyllyllä. Ne ovat kovia lukemaan ja kirjoista ne saavat joka päivä aiheina uusiin seikkailuihin. Nyt Urpo on lueskellut avaruuskirjaa ja on innostunut avaruudesta: sitä pitää lähteä tutkimaan! Urpo alkaa Turpon kanssa rakentaa avaruusrakettia, joka tässä kirjassa  syntyy kahvinkeittimestä. Muutkin lastenhuoneen asukit, ainakin Barbi ja Hakke-robotti, ovat kiinnostuneita lähtemään mukaan seikkailuun.

Lopulta nallenautit Urpo ja Turpo miehistöineen ovat avaruudessa, jossa painottomuus tuntuu mukavalta ja tuntemattoman Villatähden olennot oudoilta. Kun avaruusraketti laskeutuu takaisin lastenhuoneen lattialle riepunukke Molla kysyy: ”Oliko elämää?” Kysymykseen vastaa ensin  Urpo: ”Miten sen nyt ottaa”. Turpo jatkaa: ”Riippuu siitä, mikä on elämää”.

                                           

Huovin satukirjan sadut ovat filosofisia ja mietiskeleviä. Sadut toimivat myös ”tietoiskuina” avaruudesta ja keskustelun herättäjinä. Saduissa on lisäksi vaivihkaista tapakasvatusta sekä  lempeätä huumoria.  

Huovi, Urpo ja Turpo avaruudessa. Tammi 2011.