perjantai 10. elokuuta 2012

Sinistä




Innostuin jatkamaan koko kesän puikoilla ollutta raitapuseroa,  kun laitoin kynsiinkin sinistä väriä. Parempi luomuvaihtoehto on kyllä mustikoiden keruu, saa kaikki sormet sinisiksi :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Elojuhlilla

Vallilan siirtolapuutarha viettää tänä kesänä 80-vuotissynttäreitään. Puutarhan vakituinen väki - 300 viljelijää ja kesäasukkia - piti tänään hienot elojuhlat. Buffetti oli mainio: kauniisti katetussa kahvipöydässä oli sen seitsemää sorttia. Tarjolla oli upea täytekakku ja kääretorttu sesongin tuotteista, munkkeja, piirakoita, kakkuja yms. Hiukopalaksi sai ostaa perinteistä hernekeittoa ja lettuja sekä tietysti makkaraa. Myynnissä oli myös marjoja, vihanneksia ja leivonnaisia. Onnenpyörää sai pyörittää ja kirppispöytiä penkoa..




Ruumiin ravinnon lisäksi juhliin oli järjestetty myös sielulle sytykettä. Musiikkipitoisen ohjelman aloitti tulinen flamencoesitys, sen jälkeen oli "Hermannin kundi" Tumppi Varosen vuoro laulaa tuttuja paloja repertoaaristaan. Biisilista oli kuitenkin koottu tilaisuus ja paikka huomioiden,  muun muassa "Katupoikien laulun" tulkinta oli hauska. Lopuksi lavalle nousi Jorma Uotinen laulamaan ranskalaisia chansoneita. Uotista säesti Jari Hakkarainen. Uotisen esitys oli valloittava, varsinkin  tulkinnat Edith Piafin tunnetuista lauluista! Padam Padam! Non, je ne regrette rien...



Kiitos kivoista juhlista ja onnittelut virkeälle 80-kymppiselle!


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lost and found

Neljä päivää kateissa olleet kapsäkit tuotiin tänään vihdoin lentokentältä kotiin. Likapyykin lisäksi niistä löytyi  myös saippuaa, sardiineja, suolaa ja simpukoita.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hellettä Sculptorissa

Galleria Sculptorissa on parhaillaan mainio näyttely! Sillä on kummallinen, pitkä ja taidehistoriallisia viittauksia (Rubens!) sisältävä nimi:" Bulbul Q Torque Moment eli Leukippoksen tytärten ryöstö". Taiteilija on kuvanveistäjä  Emma Helle, joka on veistänyt puuta ja muovaillut savea ronskilla otteella. Työt ovat värikkäitä ja rehtejä. Niissä on aitoa tekemisen meininkiä: estottomuutta, kokeilunhalua ja innostusta. Katsojaankin tarttuu näyttelyn hyväntuulisuus ja leikkisyys.Miksei pikkuinen peltikana voisi olla osa isoa puuveistosta? Ja lasitetut keramiikkanaisfiguurit: mikä niissä on niin tuttua?!Tosin lasten aikoinaan savikerhossa tekemät naishahmot olivat jalat jykevästi maassa olevia "äitityyppejä", kun taas  Emman naiset ovat jalat levällään tai pää alaspäin ja  rinnat roikkuen olevia aikuisia, seksuaalisia naisia. 1600-luvun Rubensinkin naiset olivat aistillisia ja reheviä...  Näyttely henkii ilmaisun vapautta ja iloa! Kannattaa kyllä käydä katsomassa tätä inspiroivaa näyttelyä

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Runoja Poèmes Traduits

 Sain eilen kauniin runokirjan Kuutti Lavoselta.
elämää enemmän
valoa ei tule
vain unikon tuoksu
lausumaton nimi
sinkkitiskin katse



Il n´y a pas de vie
au-delà de la Lumière
seule l´odeur du pavot
nom indicible
regards le long du zinc

Kirjassa on runojen lisäksi myös kuvia Kuutin teoksista.



keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kesä : kirjoja, kukkia, kahvia

kuva (6).JPG

Kesälakeus

Paljon on nähty.
Todellisuus on ollut kuluttava,
mutta nyt kesä on vihdoin täällä

iso kenttä - lennonjohtaja ohjaa
kohmettuneita ihmisiä kuorman toisensa jälkeen
alas avaruudesta.

Ruoho ja kukat - tähän me laskeudumme.
Ruohon johtaja on vihreä.
Minä ilmoittaudun.

Tranströmer, Tomas: Kootut teokset 1954-2004. Tammi 2011.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Karkkikakku

Yksi monista tämän kevään täytekakuista on tyttären poikkikselleen tekemä synttärikakku.