Kokkilassa kokataan

Kuhaa ja perunoita salaatin kera

Ylös, ulos ja avaruuteen!

Avaruus on kyllä  kiehtova aihe. Mitä avaruudessa on? Onko muilla planeetoilla elämää, mistä kaikki on saanut alkunsa? Näitä asioita mietitään myös monissa lastenkirjoissa.
Uusimmassa Tatu ja Patu -kuvakirjassa lähdetään avaruusseikkailulle ensiksi ihan vain huvikseen,  ”tarkistamaan onko Saturnuksen renkaissa ilmaa”. Tatu ja Patu ovat rakentaneet avaruusrakettinsa kaupan banaanilaatikoista ja keksittyään siihen sopivan polttoaineen- lakritsin - Tähtienvälinen Seikkailusukkula Bananas eli T.S.S. Bananas on valmiina lähtöön! Raketin tähtipilotteina toimivat A.T. Lantti (=Tatu) ja Styrox Box (=Patu). Mukaan pääsee myös  Apinoidi Ap-1-Na (=pehmoapina).

Tähtipilotti Lantti on innokas päivittelijä ja heti maasta irtautumisen jälkeen saadaankin lukea  ensimmäinen tilannepäivitys: ”Avaruus- tuo iso paikka täynnä tähtiä, galakseja ja meteorologeja… Aloitimme juuri jännittävän ja vaarallisen seikkailun, jota kukaan muu ei ole koskaan ennen seikkaillut – seikkailun joka rohkeasti suuntautuu sinne tänne ympäri Universumia. Tehtävämme : suojella galaktista rauhaa ja tehdä sen kaltaisia muita tärkeitä avaruusjuttuja…”

Varsin pian kuitenkin ilmenee, että suuri seikkailu on todellakin alkamassa, sillä avaruudessa on hätätila! Jokin tuntematon voima liikkuu eri tähtijärjestelmissä ja aiheuttaa suunnatonta tuhoa. Olio sotkee planeettojen kiertoratoja ja anastaa taivaankappaleita. Universumissa riehuva mystinen otus on saatava kuriin, muuten koko Universum tuhoutuu! Tämä vaativa pelastamistehtävä lankeaa tietenkin A.T.Lantille ja Styrox Boxille. Miten siinä käy, onnistuvatko nämä rohkeat ja kekseliäät tähtipilotit tehtävässään?

Kuvakirjan teksti ja kuvitus ovat tiiviisti yhtä. Kuvien runsaat yksityiskohdat ja kielelliset vitsit sekä viittaukset tuttuihin tieteiselokuviin ja -kirjoihin muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kirjassa on mielenkiintoinen aihe, hyvä tarina ja kuvitus, jota voi uppoutua tutkimaan. Todella hauska,  monenikäisiä lukijoita naurattava kuvakirja.

Havukainen & Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu. Otava 2011. Otsikko kuvakirjan takakannesta.

Avaruudessa seikkaillaan myös Timo Parvelan ja Jussi Kaakisen kuvakirjassa

”Taro ja taivaan vallat”. Taro on reipas pikkupoika, joka leikkii paljon mielikuvitusystävänsä, suuren ja vahvan karhun kanssa. Eräänä iltana Taro ja karhu seisovat parvekkeella katselemassa tähtitaivasta. Taro tunnistaa tähtikuvioista Ison karhun ja kysäisee sitten karhulta: ”Mitä luulet, onko avaruusolioita olemassa” Asia jää vaivaamaan karhua. Pihalta löytyy aamulla kummallinen häkkyrä, jonka karhu lopulta tunnistaa avaruusalukseksi. Seuraavana päivänä karhu on kadonnut! Taro arvaa, että se on lähtenyt avaruuteen. Taron mielestä karhu on kyllä vahva, mutta ei kovin viisas, joten se on lähdettävä hakemaan takaisin. Taron raketti on yksinkertaista mallia, mutta lopulta hän onnistuu pääsemään avaruuteen. Lähtölaukaisuna toimii  huudahdus: ” 3,2,1, avaruuden syliin!”.  Mutta mistä sieltä avaruudesta  karhu löytyy ja haluaako se tulla takaisin?

Parvelan ja Kaakisen kuvakirjassa teksti ja kuvat ovat suorastaan riippuvaisia toisistaan. Tarinassa on aukkoja, joita kuvat täydentävät ja selittävät. Kirjassa on aukeama ja kuvia, joista selviää, miten tarina jatkuu, vaikka itse tekstiä ei olekaan luettavissa.Vastavuoroisesti, pelkästään kuvia seuraamalla ei tavoita  tarinan syvällisyyttä. Parvela kirjoittaa hienovireisesti ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Parvela & Kaakinen, Taro ja taivaan vallat. WSOY 2011.

                                          

Hannele Huovin satukirjassa Urpo ja Turpo ovat pehmonalleja, jotka asustelevat lastenhuoneen hyllyllä. Ne ovat kovia lukemaan ja kirjoista ne saavat joka päivä aiheina uusiin seikkailuihin. Nyt Urpo on lueskellut avaruuskirjaa ja on innostunut avaruudesta: sitä pitää lähteä tutkimaan! Urpo alkaa Turpon kanssa rakentaa avaruusrakettia, joka tässä kirjassa  syntyy kahvinkeittimestä. Muutkin lastenhuoneen asukit, ainakin Barbi ja Hakke-robotti, ovat kiinnostuneita lähtemään mukaan seikkailuun.

Lopulta nallenautit Urpo ja Turpo miehistöineen ovat avaruudessa, jossa painottomuus tuntuu mukavalta ja tuntemattoman Villatähden olennot oudoilta. Kun avaruusraketti laskeutuu takaisin lastenhuoneen lattialle riepunukke Molla kysyy: ”Oliko elämää?” Kysymykseen vastaa ensin  Urpo: ”Miten sen nyt ottaa”. Turpo jatkaa: ”Riippuu siitä, mikä on elämää”.

                                           

Huovin satukirjan sadut ovat filosofisia ja mietiskeleviä. Sadut toimivat myös ”tietoiskuina” avaruudesta ja keskustelun herättäjinä. Saduissa on lisäksi vaivihkaista tapakasvatusta sekä  lempeätä huumoria.  

Huovi, Urpo ja Turpo avaruudessa. Tammi 2011.
                                           

Salaista iloa

Elina Merenmiehen taiteesta en tiennyt juuri muuta kuin kuvan " Le Reniement de Sainte Pierre" -nimisestä piirroksesta. Kuva on Baudelairen Pahan kukat -kirjan kannessa. Halusin nähdä lisää Merenmiehen töitä ja siksi menin tänne: http://www.taidehalli.fi/finnish/nayttelyt/paanayttely/. Merenmiehen retrospektiivinen näyttely "Salaista iloa" avautui lauantaina Taidehallissa.

Aluksi katselen piirroksia, jotka esittävät monasti ihmiskehoa ja varsinkin päätä eri näkökulmista nähtynä. Milloin kuvataan takaraivoa tai profiilia, milloin kasvoja. Mietin, miksi suu on usein pelkkä musta aukko? Joskus kasvojen alaosa on miltei kokonaan häivytetty tai kätketty. Piirrosten rujo ja jotenkin epämuodostunut suu torjuu ja pitää salaisuuden itsellään. Ammottaako suu auki ihmetyksestä, ahneudesta, kauhusta vai tuskasta?

Mutta Merenmiehen taide on myös seesteistä ja herkkäviivaista, kuten esimerkiksi piirrokset puista, sisaresta tai nunnista. Groteskia hauskuutta taas on ”Synti” -nimisessä työssä. Sen visvaisen niljakas pikku-ukkeli on suorastaan hellyttävä. Vitriineissä olevat sarjakuvahahmojen kaltaiset omituiset otukset hymyilyttävät.  Yht´äkkiä huomaan, että myös näyttelytilan kahden pikkuhuoneen katonrajaan on hypähtänyt jotakin katsottavaa: Merenmies on maalannut sinnekin!

Seuraavaksi kiertelen isojen taulujen luona. Ne ovat isoja ja värikkäitä, surrealistisiakin. Joidenkin kohdalla ajattelen, että omat painajaiseni ovat siinä seinällä nähtävissä. Maalauksissa oleva liike, kiemurtelevat lonkerot ja juurakot tuovat mieleen unien tukehtumisen ja vaaran tunteen, vedenalaisen maailman ja takaa -ajettuna olemisen. Maalausten metsät ovat tiheää risukkoa tai yksittäisiä puita. Tummat viikatemiehet ja verenpuna muistuttavat ”Elämän tosiasioista”, kuolemasta ja syntymästä.

Vierekkäin olevat maalaukset tukevat toisiaan ja muodostavat teemoiltaan eräänlaisen sarjan. Toisaalta taas jokaisessa yksittäisessä maalauksessa on runsaasti yksityiskohtia ja monikerroksisuutta tutkittavana. Todella hurjia ja vaikuttavia maalauksia!

Kotimatkalla pohdiskelen vielä teoksia ja niiden nimiä. Niissä on vampyyreista ja muista kauhuelementeistä huolimatta viittauksia uskontoon. Raamatun psalmit ja kertomukset heinäsirkkavitsauksista tuovat mieleen lapsuuden pyhäkoulun. Näyttely herättää paljon ajatuksia, muistoja ja mielleyhtymiä.

Puuhastelua

Tänään on opeteltu iPadilla kuvaamista. Valoa vain on niukalti.

Langat ja keskeneräinen käsityö odottavat neulojaansa

Sydäntalvi on julmistunut kaupungille

ja kaataa

     uurnastaan

pitkin ryypyin

kylmää, pimeää

viereisen kirkkomaan

kalvenneiden asukkien kurkkuun.

Kuolon leiman se lyö

noen sumentaman

laitakaupungin otsaan.

      Laiha, kapinen kissani alituiseen 

etsii makuusijaa.

...

Sivupöydällä on jo monen vuoden ajan ollut ranskan kielioppi ja sanakirja. Ranskan kielen opiskelu on ikuisuusprojekti: kaunis - ja vaikea kieli vetää välillä puoleensa, välillä loitontaa kauemmas.

Uutta puhtia sekä kielen että runojen lukemiseen antaa viime syksynä ilmestynyt lyhentämätön suomennos Baudelairen Pahan kukista. Antti Nylén on kääntänyt ja tulkinnut runoja käyttäen niiden sisältöä metodinaan, ei sidottua mittaa.

Kirjassa on alkuperäinen ranskankielinen runo vasemmalla puolella ja suomennos oikealla. Ranskankielisen runon mittaa ja säejakoa voi seurata jo pelkästään visuaalisesti, tunnistaen samalla ehkä sanan sieltä täältä.

 Kun silmä siirtyy oikealle puolelle, ranskan kieli unohtuu ja oman äidinkielen ilmaisuvoima lumoaa! Niin vivahteikkaasti ja herkästi Nylén on Baudelairen runoja tulkinnut. Alkuperäisten runojen henki ja tunnelma, sisältö, on silti säilynyt. Runojen rytmi jää soimaan mieleen.

Baudelaire, Pahan kukat : les Fleurs du mal. Suomeksi tulkinnut Anttti Nylén. Sammakko 2011. Otsikko ja katkelma runosta LXXV Spleen, sivulta 219.

P.s. Ranskaksi aiheesta on kirjoitettu  La Carte Bleue-blogissa http://lacartebleue.blogspot.com

Arcoxiasta Vimovoon

On kai hiukkasen outoa aloittaa tämä ”puuhablogin” pitäminen otsikoimalla ensimmäinen teksti tulehduskipulääkkeiden mukaan. Parin kuukauden poteminen ja paikoillaan olo on väistämättä johtanut pohdiskeluun. Omaa vointia ja työkykyä ei kuitenkaan loputtomasti jaksa miettiä ja arvioida. Joten on pakko ajatella muutakin. Sitä mukaa kun lääkekaappi on täyttynyt, on myös kirjapino lattialla kasvanut.

Onneksi kirjat ovat olemassa! Parhaita ovat nyt olleet ohuet ja pehmeäkantiset, ne kun eivät paljoa paina kipeissä käsissä. On luettu kiinnostavaa nykyproosaa, hauskoja lastenkirjoja, kauniita kuvakirjoja, jopa runoja pitkästä aikaa.

Mutta kun huomaa laittavansa 1700-luvun J.Swiftin matkustamaan junalla Ulan Batoriin hytissä nro 6, on taas pysähdyttävä hetkeksi. Huojuvien kirjakasojen keskellä on tarpeen jäsentää ajatuksia luetuista kirjoista, jotta lukemisestakin ei tulisi  puuhaamista.

Lumituiskujen pyörteessä Kokkilassa kaivataan kovasti jo kevättä!